Päivä 17: Matka paratiisiin

Riskejä on otettava ja päätämme lähteä kohti eteläisessä Thaimaassa sijaitsevaa Krabia, vaikka olinkin sairastellut jo muutaman päivän ajan. Edessä ovat jo tutuksi tulleet lentoaseman tarkastukset. Kaikki muu onkin sitten jälleen uutta meille molemmille.

Tavarat on jälleen pakattu ja matka jatkuu kohti lentoasemaa. Pyydämme hotellin respaa nappaamaan meille taksin ja pääsemmekin pikaisesti sulautumaan Bangkokin ruuhkaan. Säät ovat olleet meille todella otolliset. Sateet ovat viimeinkin saapuneet kaupunkiin, mutta olemme onnistuneet väistämään ne taktisesti joka kerta tähän mennessä.

Varmaan jonkinlainen matkaväsymys painoi jo, eikä yritetty tehdä mitään kovin ihmeellistä. Toisaalta tässä vaiheessa reissua olin herännyt ajattelemaan, etten haluakaan mitään älytöntä elämyshelvettiä. Jo nyt olin nähnyt ja kokenut paljon. Jos nyt olisi sitten aika "oikeasti" lomailla ja ottaa rennosti. Tosin tämäkin ajatus osoittautui lähinnä koomiseksi sen jälkeen mitä tämän päivän aikana päädyimmekään tekemään.

Lentoaseman toimet menivät jo rutiinilla. Sisäinen lento on paljon vaivattomampi operaatio. Matkustamisesta oli muutenkin tullut jo pelottomampaa, eikä meillä ollut varattuna hotellia määränpäässämme. Määränpääkin oli jokseenkin hämärän peitossa. Olimme suunnitelleet jatkavamme Krabin Ao Nangin rannalta enemmän seikkailuhenkisille matkaajille suunnatulle Ao Tonsaille. Mitään ei oltu lyöty lukkoon, vaan pääasia oli matkan jatkuminen.

Aika lentää

Saavumme Krabin pienelle lentokentälle. Sää on epävakainen, mutta vältämme jälleen kerran sateet. Täytyy muistaa olla kiitollinen siitä, ettei tarvitse juosta rankkasateessa matkalaukkujen kera koneesta kohti terminaalia. Lämpötila on hieman laskenut siitä pahimmasta ja keikkuu jossain kolmenkympin hujakoilla. On aika selvittää mistä nousemme seuraavaan bussiin.

Tämä viesti oli poistettu paluumatkalla tarkastettaessa.
En täysin vieläkään ymmärrä mitä tällä haettiin.

Huomaan päivän kuluessa, että pääni on aivan jäässä. Olo on muuten aika normaali, mutta ajatustyöskentely ei ole vahvimpia valttejani. On jännä huomata, kuinka aikaisempi kova kuumeilu on vienyt voimat. Siksi minulla ei oikeastaan ole näiltä viimeisiltä matkapäiviltä hirveästi muistiinpanoja. Matkan alkupäässä mieli toimi vielä kirkkaammin, niin juttukin luisti. Nyt minä vain löntystin eteenpäin, pahimmillaan kuin autopilotilla konsanaan.

Annettakoon kuvien puhua puolestaan:

Kaverilla on a(a)siaan kuuluvat ajokengät.

Päivän selfie.

Luulin kaukaa rannalta katsoessani, että siellä on jotain levää tai kiviä.
Todellisuudessa rannalla oli tuhansia ja tuhansia pikkuisia rapuja!

Nousimme suoraan lentoasemalta bussiin, joka ilmeisesti meni sinne minne halusimmekin eli Ao Nangin rannalle. Tämä taisi vielä olla päätepysäkki. Tässä vaiheessa olikin edessä jälleen kulttuurishokki, sillä täälläpä eivät ihmiset liikaa hymyilleet. Tilasimme lounaan paikallisesta isosta ravintolasta. Henkilökuntaa oli vähän ja homma takkusi pahemman kerran. Toki olimme varmasti valinneet surkean vaihtoehdon lounaspaikaksi, mutta ihmisten asenteista paistoi väsymys ja ilottomuus. Ero oli kuin yöllä ja päivällä Bangkokin kanssa, jossa ihmiset olivat jokseenkin tyytyväisen oloisia siihen miten asiat kulkivat. Täällä turismi oli vienyt veronsa ja meininki oli sen mukaista. Hinnat kalliita ja joka nurkalla oli sellainen olo, että yrittävät joko vedättää tai sitten ei vaan kiinnosta.

Olimme varanneet venematkan Ao Tonsaille ja olimme jääneet odottelemaan sen lähtemistä. Tarkkaa tietoa lähdöstä ei ollut, vaan vene lähti kun ihmisiä oli tarpeeksi. Siihen tarvittiin noin kymmenkunta matkaajaa ja muutama vielä puuttui. Tietenkin matkaanlähtö osui kohdallemme puolisen tunnin odotuksen jälkeen, eikä tilaamamme ruoat olleet kerinneet vielä tulemaan pöytään. Ei siinä auttanut muu kuin maksaa sapuskoista ja alkaa roudata kamoja kohti rantsua.

Matka paratiisiin

Tämä vasta olikin villiä. Minulla ei ollut hajuakaan mihin tai miten paattiin noustaan kyytiin. Opas viittoi meidät kohti rantaa. Ei auttanut kuin ottaa 18 kilon matkalaukku olalle ja alkaa talsia kohti merta. Se hetki kun lässäytin matkalaukun märälle rantahietikolle oli jonkinlainen käännekohta. Se on vähän kuin omien käsien likaaminen. Kun aletaan kunnolla tekemään niin se on vain työnnettävä kätösensä sinne jöötiin. Päätin jättää sandaalit jalkaan kun aloimme kävellä mereen. En osannut varautua tällaiseen kyytiin nousemiseen ja jännitys alkoikin tiivistyä kun merenpinta alkoi lähestyä shortsieni taskuja, jossa oli kallis älypuhelimeni. Tämä tuntui siltä oikealta matkustamiselta. Ei tänne nyt ihan jokainen turisti varmastikaan lähde matkustamaan, ajattelin.

Puhelin säilyi ehjänä ja tavarat saatiin kyytiin. Tarkastelin jännittyneenä, että onko paatissa edes pelastusliivejä. Kai niitä siellä jossain oli muutama kappale. Kun vene alkoi kaasuttaa kohti ulappaa kuitenkin rantaviivaa seuraillen, mietin mielessäni mahdollisuuksiani uida rantaan jos jotain kamalaa tapahtuisi. Kyllä tällaisten kokemusten jälkeen sitä miettii ihan eri tavalla kotimaata ja sen arjen perusturvallisuutta. Suomessa rakennetaan aitoja eläimillekin etteivät ne putoaisi kielekkeiltä. Täällä elämä on nopeaa ja vaaroja uhmaavaa.

Matka ei kestänyt kuin reilut kymmenisen minuuttia. Ao Ton Sai ja Railay Beach olivat hyvin vierekkäin olevia rantoja. Molempia yhdisti se, ettei niille päässyt kuin veneellä. Voi siis melkein puhua saarista, vaikka ne eivät sitä aivan olleetkaan. Ao Tonsai on näistä kahdesta halvempi, sekä ilmeisesti myös askeettisempi. Railayllä emme siis käyneet, mutta sinne näki Tonsain rannalta. Siellä oli isompia veneitä parkissa, joten hintataso oli varmastikin korkeampi. Ao Tonsai on kuuluisa liberaaleista asenteistaan ja saapuessa huomasin siellä olevan selkeästi vapaan ilmapiirin koskien muun muassa huumausaineita.

Itse paikka oli mieletön, todellinen paratiisi. Kun jalkauduimme pois veneestä ja lähdimme talsimaan pitkin rantaa kohti majoituksia, tunsin kuin olisin ollut jossain tietokonepelissä. Kuin olisin löytänyt jonkun uuden salaisen paikan. Tunsin jonkinlaisen vapauttavan tunteen, ehkä hieman ylpistyneen seikkailijan tyydytyksen. Nyt olimme todellakin paikassa, jonne ei aivan jokainen turisti eksy.

Olimme lukeneet, että jossain kallion päällä on yksi majoituspaikka. Se olisi kaunis paikka, mutta sinne joutuisi hieman kapuamaan. Nyt olimme niin väsyneitä, että päätimme ottaa ensimmäisen mahdollisen paikan. Yö bungalowissa maksoi muistaakseni 350 bahtia. Ihmiset täällä olivat puolestaan iloisia. Kuin olisimme tulleet kokonaan toiseen valtioon tai maailmaan. Kun kerroin ihmisille olevani lähdössä matkalle Thaimaahan, sain kuulla paljon hyviä vinkkejä mihin kannattaisi suunnata. Tajuan nyt, että paikalla todellakin on paljon merkitystä. Tämä oli hyvä paikka.

Koirat olivat poissa ja kissat hyppivät pöydillä.

Oli aika tilkitä hyttysverkko ja syödä illallinen. Ilma on todella kuuma ja kostea. Minulle alkoi lämpö taas varmaan nousta, joten yöstä voisi tulla vaikea. Olimme kuitenkin perillä täällä jossakin ja ajatus siitä teki minut onnelliseksi.