Päivä 13: Viimeinen päivä Kuala Lumpurissa

Kirjoitan tämän blogin loppuosan jälkikäteen Suomesta käsin johtuen internet yhteyksien puutteesta tulevissa kohteissamme. Tarina edetköön kuitenkin suhteellisen kronologisessa järjestyksessä, joten älkööt huoliko.

Nukuimme taas aamiaisen ylitse, vaikka uhosinkin illalla herääväni puoli kuudelta syömään pois kaikki nakit. Pitäkööt nakkinsa. Iso kiitos kultsille jalkahieronnasta, sillä jalkani alkoivat olla tosi kipeät. Olin kuvitellut, että matkan teko on niin rankkaa, ettei kuntoni oikein tunnu kestävän kaikkea tuota kävelemistä. Asia ei kuitenkaan ollut ihan niin yksioikoinen, kuten myöhemmin tuli selviämään.

Hotellimme Continental-aamiainen ei lämmittänyt liikoja, joten oli aika nauttia runsas aamupala ulkona lounaan tilalla. Odotettavissa olisi varmastikin pitkä päivä. Samalla noukimme pestyt vaatteemme itsepalvelupesulan kuivurista, johon rakkaani oli ne jättänyt pyörimään hetkeksi. Kallista lystiä se ei ollut, mutta eipä niillä turhan puhtaiksikaan vaatteita saanut. Tosin tässäpä onkin pieni dilemma. Mistä tietää kuinka kuumaa on "kuuma" vesi jos käytössäsi on kolme vaihtoehtoa? Jätän tämän lukijan omalle vastuulle.

Runsaat aamupalatilauksemme saivat välillä tarjoilijat hämilleen. Tarjoilijat olivat matkan aikana hyvin kirjavaa joukkoa. Nimenomaan kielimuuri aiheutti mielenkiintoisia tilanteita, kun jotkut tuntuivat vierastavan englantia niin, että halusivat ikään kuin päästä tilanteesta eroon nopeasti. Näin jälkikäteen tuntuu ikään kuin he olisivat häpeilleet omaa taitamattomuuttaan, aivan kuin mainitsemani oma ruotsin kielen pelkoni. Kävin viime elokuussa Englannissa ja pärjäsin siellä oikein hyvin. Täällä kaikki puhuminen tuntui jotenkin tahmealta, kaikki piti jotenkin yksinkertaistaa tullakseen varmasti ymmärretyksi.

Malesian erikoisuuksia

Näin jälkiviisaana voisin sanoa muutaman sanan paikallisista raha-automaateista eli ATM:eistä. Kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin kannattaa seurata mitä paikalliset tekevät. Emme juurikaan selvittäneet etukäteen paljonko komissiota pankit ottavat käteisnostoista ja päädyinkin maksamaan pankeille jokusen kympin euroissa ylimääräistä. Automaateissa tuntui kuitenkin olevan eroja ja vielä reippaasti.

Maybank pankin automaatti otti omien sanojensa mukaan yhden ringitin välityspalkkion välittämättä kuinka suuren summan sieltä nostit, en kuitenkaan tätä ole pystynyt järkevästi tarkistamaan. Muut automaatit ottivat huomattavasti enemmän. Tämä selittänee miksi Maybankin automaatille oli pitkä jono vaikka aivan vieressä olisi ollut kahden muun pankin nostoautomaatit tyhjillään.

Hökkelikylä joen varrella. Jotkut ovat pudonneet kehityksen kelkasta.

Tänään oli vuorossa Intialaiseen temppeliin tutustuminen. Tämä oli sellainen kotisohvamatkaajan helppo valinta, koska temppeli sijaitsi Chinatownissa, lyhyen taksimatkan päässä hotellilta. Tällä kertaa saimme kuskiksi oikein mukavan ja luotettavan kaverin, joka tykkäsi jutella niitä näitä. Saimme kuulla Malesiassa olevan järkyttävän määrän laittomia maahanmuuttajia. Pelkästään Indonesiasta kotoisin olevia laittomia mamuja on yli kaksi miljoonaa kappaletta! Bangladeshilaisia löytyy yli 500 tuhatta kappaletta, laittomia niin ikään.

Sokerina muuttokuorman pohjalla on lisäksi hieman yllättävä tapaus. Nimittäin nigerialaiset, joita on pesiytynyt kaupunkiin laittomasti yli 100 tuhatta kappaletta. Ovat tietysti kokoontuneet vieläpä hyvin keskitetysti muodostaen alueen, jonne ei poliisillakaan ole mieluista asiaa. Syyksi tälle muuttovimmalle juuri Malesiaan kuskimme arvioi maan rajavartion lepsuuden. Thaimaassa oli paljon tarkemmat vaatimukset Arrival- ja Departure Card:eista lähtien. Kasvavat tuloerot näkyivätkin välillä selkeästi katukuvassa.

Lihonnut Michelin mies.

Temppeleitä, onko heitä?

Intialainen temppeli oli hauska kokemus. Kengät piti jättää pois viereiseen "narikkaan" ja tepsuttelimme ihmettelemään vieraita jumalia. Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Täällä oli kuitenkin rauhallinen meininki ja pääsin hivenen hartaaseenkin tunnelmaan. Oli kiva tapsutella ilman kenkiä ja ihmetellä paikallisten toimia.

Lemmu piilossa takarivissä.

Intialaiset tiesivät jo varhain pelin hengen.

Tää oli livenä jotenkin tosi kuumottava ja laittoi pysähtymään.

Soita paranoid? Stairway to heaven? Vai kenties paikallinen Joutsenlampi?

Seuraavaksi oli vuorossa vieressä oleva kiinalainen temppeli. Siellä oli sisällä aivan järkyttävä käihä kun kaikkien turistien piti näemmä käydä hakemassa omat suitsuketikut käyttöönsä palvoakseen paikallisia legendoja tai siis jumalia. Täällä emme viihtyneet kauaa, tässä jumalattomassa savussa eivät olisi viihtyneet ... jumalatkaan?

Here be dragons, really.

Lisäksi vierailimme Chinatownissa. Arvatkaapa vain pikaisesti mitä siellä oli? Jo vain, kelloja ja laukkuja. Tyttöystäväni pani erityisesti merkille sen, että melkein kaikissa oli jonkin tunnetun brändin merkki. Kai se vaan menee niin, ettei paluuta entiseen ole. Kun joku alkaa käyttämään merkkituotteen logoa, kaikkien pitää käyttää. En tiedä suoritetaanko täällä minkäänlaista valvontaa asiasta, sillä minulle jäi epäilys, etteivät ne olisi ihan aitoja Gucceja...

Juna ja monorail tutuiksi

Olikin jo korkea aika hieman testata paikallisia julkisia kulkuneuvoja. Kävelimme Chinatownista juna-asemalle, jossa otimme kontaktia paikalliseen lipunmyyntikoneeseen. Annetaan nyt tästä pisteet, että kielen sai vaihdettua englanniksi. Valitsimme kartasta halutun kohteen ja kone antoi meille hinnan. Maksoimme sen ja saimme koneesta ulos kaksi lippukolikkoa. Nämä olivat tuttuja Bangkokista. Kolikko toimii vilauttamalla sitä porttikoneelle kun mennään laiturille ja se pudotetaan samaiseen koneeseen kun poistutaan laiturialueelta. Bangkokissa oli näin mahdollista vaihtaa toiseen junalinjaan poistumatta laiturialueelta.

Uuden juna-aseman uudempi pikkusiipi oli sekin aika hulppea.

Monorail kulkee muun liikenteen yläpuolella vaappuen. Kuvassa tosin pelkkä rata.

Tässä taisi nyt olla jokin ongelma tai sitten emme vain tajunneet systeemiä. Maksoimme kyllä koko matkasta, mutta hölmistyksekseni vaihtaessamme päärautatieasemalla kulkuneuvoa junasta Monorailiin, piti meidän poistua juuri tältä laiturialueelta pudottaen molemmat kolikkomme koneeseen. Olimme kulkeneet vain yhden aseman välin, vaikka olimme maksaneet muutaman lisäpysäkin verran Monorailista. Veikkaan, että valmiissa maailmassa meidän ei olisi tarvinnut poistua laiturialueelta vaan Monorailiin olisi suora yhteys. Lippujärjestelmä oli valmiina, mutta laituri oli kesken. Siltä se nimittäin näytti kun sinne lopulta hetken haahuilun jälkeen päädyimme.

Suhtautumiseni paikalliseen liikennekulttuuriin voi johtua huonosta asenteestani, mutta jotenkin kaikki tuntui vain niin vaikealta. Olisi varmaan paikallaan tehdä jonkinlainen testi ja matkustaa Helsingin keskustaan tekeytyen ulkomaalaiseksi. Valitsisi summa mutikassa jonkun paikan mihin haluaa ja koittaisi löytää sinne pelkästään englanninkielen avustuksella. Siten voisi saada hieman perspektiiviä onko vika pelkästään minussa. Verrattuna Thaimaahan, kaikki tuntui kuitenkin vaivalloiselta.

Illalla söimme sitten kulutusyhteiskuntaa tukien Papa Johns pizzeriassa. Täällä meille jopa hymyiltiin kassalla. Ehkä johtuu amerikkalaisesta asiakaskäyttäymiskoulutuksesta tai sitten luulivat meidän olevan jotain mystery shoppaajia. Sen verran tarkasti meitä kurkkailtiin lasien takaa, aina tietysti hymyillen.

Huomenaamusta onkin aika lähteä jatkamaan matkaa ja palata takaisin Thaimaahan. Näihin kuviin ja tunnelmiin.