perjantai 18. huhtikuuta 2014

Päivä 2: Bangkok ottaa syleilyyn lämpimään

Karaisevan lentokokemuksen jälkeen kone laskeutuu Sunarvabhumin lentokentälle. Ihan sopivan pehmeä kosketus isoksi koneeksi. Pää lyö tässä vaiheessa aika tyhjää, ei mitään erityisiä fiiliksiä vielä. Paperisodan ja jonotuksen jälkeen laukkukin löytyy heti hihnalta.

Päällimmäisin tunne oli huoli siitä, onko laukku saapunut myös maahan, sillä olin ehkä hieman hölmönä jättänyt tärkeät lääkkeet sinne. Ensi kerralla voisi joka tapauksessa ottaa käsimatkatavaraan niin ei olisi siitä huolta. Pankkikortilla saa yleensä hoidettua muut puutteet. Mietin miksi olen ollut niin huolissani koko ajan. Voisinko jo saada luvan ottaa rennosti?

Väkijoukkoja seuraamalla päädyn soljumaan eteenpäin oikeaan suuntaan. Hieman nuokuksissa onnistun tilaamaan ruokaa jostain lentoaseman katukeittiömäisestä ruokalasta ja se menee alas ongelmitta. Hygienia huolettaa, unohdin tietysti jo pestä käteni. Jatkossa tulee toimia viisaammin, ajattelin.

Huomaan seuraavani alitajuisesti paikallisen väestön liikkeitä. Katson mistä tiskiltä on tilaamassa paljon paikallisia, huljutan ruokailuvälineet kuumassa vesialtaassa edellistä apinoiden. Lounas riisillä ja kanalla, pari pulloa vettä ja mocca latte, yhteensä 100 bahtia. Yksi euro on noin 44 bahtia.

Ulkona on todella kuuma, kostea ilmavirtaus tuntuu epätodelliselta. Elohopea näyttää 36 astetta usvaisen hennon pilvikerroksen leijuessa pätsin yllä. Ei kuitenkaan niin epämiellyttävä kuin pahimmillaan pelkäsin sen olevan. Mietin seuraavaa peliliikettä, olen yksin 8000 kilometrin päässä kotoa. Ehkä siksi on vähän outo olo.



Vaihdan aseman vessassa shortsit ja sandaalit päälle. Olo helpottuu huomattavasti, vaikka uneton yö painaa vieläkin pahasti. En tiedä miltä Jet lagin tulisi tuntua, mutta kun tajuan istua alas ja etsiä rauhassa avoimen wifi-yhteyden, voin olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Mietin taksin ottamista keskustaan, katson läpi kartasta suurin piirtein mihin olenkaan menossa. Päätän aloittaa reissun seikkailumielellä ja painaa junalla keskustaan.

Koop khun khrap!


Ensimmäinen sana, jonka opin on tietysti kiitos eli "koop khun khap" tai jotain sinne päin. Päätän nyt alkaa yrittää tosissani toimia maassa maan tavalla. Täällä kun on tällainen sosiaalinen käyttäytyminen ilmeisesti tärkeässä roolissa, niin otetaan se sitten tosissaan. Rennolla asenteella ja ihmiset huomioiden, enköhän minä tästä selviä kunnialla.

Saan ostettua junamatkan, se on express line suoraan Makkasaniin. Lipun hinnaksi tulee 90 bahtia. Minut ohjeistetaan selkeästi laiturille, ehkä hieman silmiinpistävää oli paikallisen henkilökunnan määrä suhteessa asiakkaisiin. En tiedä millä paikalliset kulkevat, mutta tämä juna oli melkeinpä tyhjä. Makkasan ei siis mennyt ihan kaupungin keskustaan, mutta se oli lähempänä hostelliani kuin lentoasema.

Junamatkalla saan ensimmäisen kosketuksen siihen miltä kaupunki näyttää. Matalista pitkälle ulottuvista lähiöalueista talojen korkeus alkaa pikkuhiljaa kasvaa. Korkeat liikerakennukset kätkevät alleen vilkkaan liikenneverkoston, josta saan vasta pienen pintaraapaisun tällä erää. Oloni on aika määrätietoinen, kyllähän minä nyt selviän täälläkin. Jännä tulla maailman toiselle puolelle toteamaan, että ihmiset ovat täälläkin nenä kiinni älypuhelinten ja läppäreittensä ruuduissa.




Junamatka kestää varmaan vartin verran jos sitäkään. Lähden taas seuraamaan väkijoukkoa. Lähes autio asema ihmetetyttää minua. Missä ovat kaikki ihmiset? Minulla ei ole varsinaisesti kiire mihinkään ja haahuilen hieman ympäriinsä kunnes poliisin näköinen kaveri tulee kysymään mihin olen menossa. Määrätietoisesti hän opastaa minua kohti taksitolppaa ja seuraan häntä.

Tässä kohtaa minulle alkaa valjeta, että kaikki ei varmaan ole ihan kunnossa asemalla. Junakin oli mennyt läpi erityisen turvatarkastuksen kuulutusten mukaan ja oli siksi hieman myöhässä. Perillä olin nähnyt aseman toisella puolella hieman erikoiselta näyttävän väkijoukon, pikaisella arviolla tuntui olevan joku poliittinen kokoontuminen. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen aiemmin huomiota liiaksi, mutta nyt minulle muistui mieleen uutiset Thaimaan poliittisen ilmapiirin jännitteistä. Näistä minun kannattaisi pysyä poissa.

Minulle ei tietysti missään vaiheessa kerrota mitään yksityiskohtia vaan päädyn taksirespaan, jossa parveilee kovasti virkavaltaa, jotain liikennepoliisin ja oppaan sekoituksia. Näytän tulostamastani kartasta osoitteen mihin olen menossa ja he pyytävät minut istumaan. He puhuvat aktiivisesti radiopuhelimiinsa, käyttäytyvät rauhallisesti, mutta määrätietoisesti. Tunnelma ei ole mitenkään keveä, muttei myöskään erityisen ahdistava. Hymyilen vain ja otan itselleni kuuluvan turistin roolin. Aistin koko ajan, että jotain on ilmeisesti tekeillä, mutta asia ei minulle kuulu.

Taksi tulee hetken odottelun jälkeen, heitän laukut kyytiin ja hyppään takapenkille. Nainen ojentaa minulle jonkinlaisen taksin esikuitin, jossa on kirjoitettuna hostellini osoite ja kuski ei kysy minulta mitään vaan on ilmeisen tietoinen mihin suuntaan tässä lähdetään. Minulla ei ollut mitään tätä hyvää palvelua vastaan, vaikka minusta vähän tuntuikin, että minut haluttiin jotenkin turvallisesti saattaa pois siltä asemalta mihin ilmeisesti turistit eivät ihan ensimmäiseksi taida päätyä.

Epätodellista ja unenomaista


Olin saanut esimakua thaimaalaisesta liikennekulttuurista katsomalla netistä jotain videoita, mutta todellisuus yllätti heti ensimmäisestä risteyksestä. Sinne sekaan vaan ja joka puolella risteilevät skootterit saivat pienemmän osassa väistellä miten vain parhaiten osasivat. Vyön kiinnitystä ei takapenkillä ollut lainkaan. Ajatus lentämisen pelosta huvitti, täällä sitä ollaan kiinni hetkessä vilkkaan liikenteen seassa. Tilanne, johon elämä minut oli vain heittänyt.

Taksi painaa läpi asvalttiviidakon, eikä minulla ole missään vaiheessa oikein käryä missä sitä ollaan. Jotenkin minua ei silti jännitä, tähänkin asti on selvitty. Lasken vain koko ajan suurin piirtein etäisyyksiä kuinka kauan ollaan ajettu, jotta minulla olisi edes jotain hajua millainen on yksi korttelin pituus Bangkokissa. Tässä kohtaa tulostamani kartta hostellin sijainnista osoittautuu kultaakin kalliimmaksi. Näytän kuskille karttaa ja hän joutuu pysähtymään kahdesti kysymään mopovuokraamon väeltä tienposkesta ajo-ohjeita. Voin vain kuvitella miten tästä olisi selvitty ilman karttaa.

Lopulta oikea paikka löytyy, taksimatkalle tuli hintaa 75 bahtia, mutta halusin maksaa 100 bahtia tietämättä lainkaan paikallisesta tippauskulttuurista. Pitää varmaan sekin selvittää vielä tarkemmin. Mutta 200 bahtin hinta (alle 5 euroa) lentoasemalta hostellille, ei käynyt liiaksi kukkarolle. Viimeinkin pääsin suihkuun sekä ottamaan jo niin kauan kaipaamani päiväunet. Tiedän jo nyt, että tähän ilmastointiin menee hetki tottua. Joko on liian kuuma ja kostea tai sitten liian kylmä, mutta eiköhän se tästä. Nainen saapuu kohta kaupunkiin, päästyään yli Kambotsan rajatukoksesta. Nyt ulos syömään, siinä on jo varmasti tarpeeksi seikkailua tälle illalle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti