Päivä 10: Chillausta ja ensimmäinen sade

Enkö minä sitten koskaan opi? Valvoin katsoen pokeria pikkutunneille asti ja oli siten pakko nukkua aika lailla pitkään. Noh, olihan se sentään sadan kilon High Roller live-streami, eikä sitä voinut siksi jättää väliin? 

Koska olin ollut kuriton ja siitä johtuen aamulla kovin väsynyt, tuli päivästä hieman lyhyehkö ja tyydyimme kiertelemään lähikaupungilla. Tuosta tulikin mieleeni mainita jotain paikallisista internet-yhteyksistä. Täällä Kuala Lumpurissa yhteydet ovat toimineet todella mallikkaasti, eipä mitään nettivideoita muuten streaminä katsottaisikaan. WiFi hot spotteja eli tukiasemia on ripoteltu sinne tänne ja suurimmassa osassa ostoskeskuksia ja kahviloita on omat ilmaiset tukiasemansa.

Myös Bangkokissa joka kahvilan nurkalta tuntui löytyvän ilmainen WiFi yhteyspiste. Siellä yhteydet toimivat myös oikein hyvin, mutta täällä jotenkin vieläkin nopeammin. Salasanat ovat usein muotoa 01234567 tai 12345678. Ja jos satut löytämään pienen hakkerin sisältäsi, voit kokeilla kahvilan nimeä eri muodoissa. Helpoiten asia tietysti sujuu social engineering menetelmällä eli kysymällä salasanan tiskiltä.

Yöllä satoi ensimmäisen kerran rankasti. Aluksi tuntui kuin koko taivas olisi pudonnut niskaan arvaamatta isojen pisaroiden paukuttaessa hotellin peltikattoa. En kuitenkaan millään viitsinyt kömpiä huoneesta ulos ja aulaan katsomaan miltä se olisi näyttänyt. Varmaan paljon vettä siellä olisi ollut. Ainakin Bangkokissa kadut voivat kuuleman mukaan tulvia pahastikin sadekautena. Eipä siinä kai mitään ihmeellistä ole, olihan Rekolan juna-pysäkkikin kotipuolessa täysin veden valtaama muutama vuosi sitten.

Maailma kuvattuna hotellimme oven edustalta. Tuohon se Obama nyt sitten päätti linnoittautua muutamaksi päiväksi. Puolet kaupungin poliiseista oli parveilemassa lähistöllä.

Tämä oli jokin pikkuostari.

Kuva jonkin suhteellisen pienen kahvilan ovelta.

Kaupunkiin saapui tänään vuoden turhin julkkis. Joku Obama se oli, kadutkin suljettiin kun sen piti tulla samalle kadulle hengailemaan meidän kanssa. Kieltämättä aihe hivelee turhamaisuuttani, sillä en ole koskaan ollut näin lähellä Amerikan presidenttiä. Mieleeni muistui ne monet tusinat rakennustyöläiset, jotka väänsivät teitä umpeen suhteellisen myöhään illalla muutama päivä aikaisemmin. Olihan se kieltämättä hieman outoa, mutta nyt kaikki on selvää. Kukapa sitä ei haluaisi näyttää hyvältä.

Eipä tässä tänään mitään ihmeitä. Vähän on yritetty katsella jotain nähtävyyksiä netistä mihin voisi tutustua, mutta ei niitä täällä ainakaan liikaa tunnu olevan. Ehkä olen hieman negatiivinen ja se taitaa paistaa lävitse. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tulimme tänne. Saan täältä paljon perspektiiviä asioihin. Kyllä täällä pärjää, mutta en vaihtaisi tätä Suomeen.

Tämä kirjoittelukin tuntuu ihan kivalta. Se on sellainen oma hetki, poissa vilkkuvista värivaloista ja kasvavista tuloeroista, joita yhä korkeammat pilvenpiirtäjät kuvastavat. Ja tiedän mielessäni, ettei tämä paikka ole varmasti vielä mitään puhuttaessa maailman julmuudesta. Jatketaan harjoittelua, ehkäpä ensi yönä saisin nukuttua paremmin...